Aika hyvä – ihmiseksi

[HISTORIAA OSA 5]
Kuukauden, parin välein talouteen saapuu toinenkin kaksijalkainen: savolainen Karvanaama. Toisin kuin kaikkia muita ihmisiä, häntä Roosa ja Rafael eivät pelkää. Syitä moiseen ilmiöön voi olla kolme: 1) Kissat muistavat niitä pentuna ruokkineen ihmisen. 2) Kissat eivät muista pyydystyspäivää. 3) Kyllähän moiseen kylässä ramppaamiseen tottuu kissa kuin kissa, eikä täällä muitakaan ihmisiä koskaan käy.

Kyseinen Karvanaama on tullut tuntemaan kissarutiinien hienoudet. Vaativat toimet, kuten verkkoaitojen hallinta, ruokinnan kommervenkit ja rullakaihtimen narun oikeanlainen keriminen (kynsikäpälien suojelemiseksi) voidaan tarpeen tullen luottaa hänelle.

Roopelle Karvanaama tuo tukkaponnarin, eli lyhytkarvaisessa taloudessa harvinaisen hiusrenkulan. Renksu hampaissa kuljeskelevasta Roopesta lähtee aivan tietynlainen ponnarinauku. Karvanaamaa tarvitaan myös Rudolfin painontarkkailuun, mikä painavana aiheena vaatii aivan oman otsikkonsa.

Verkkoaita olohuoneessa

[HISTORIAA OSA 4]
Villikissat Roosa ja Rafael ja pääsivät lisääntymiskyvystään eläinlääkäriasema Animuksessa. Kesyyntyivätkin – kumpikin tavallaan. Rafaelista kasvoi kaikkeen osallistuva kaveri, joka lievän ADHD-taipumuksensa vuoksi ei kauaa sylissä viihdy. Araksi jäänyt Roosakin unohtaa ajoittain ujoutensa ja hakee silityksensä säärtä puskemalla.

Rudolf-setä on Roosan ja Rafaelin idoli. Pönäkkä seniori on nuortunut ja hieman hoikistunut vehdatessaan nuorison kanssa. Rudolfille myönnettiinkin taloudessamme Kissojen Karvanobel rauhantyöstä samaan aikaan kun Martti Ahtisaari sai omansa.

Roopen käytös tulokkaita kohtaan on edelleen hyökkäävää. Lauman yhteiselo on silti mahdollista tarkan vuorokausirutiinin ja teknisten ratkaisujen avulla. Olohuoneen jakaa verkkoaita ja kissat viettävät työpäivän ajan pareittain verkkojen erottamina. Verkotetulle parvekkeelle on pääsy 24 tuntia vuorokaudessa ympäri vuoden, 12 tuntia/kissa. Poikkeuksena rauhanmies Rudolf, jolla on diplomaattipassi.

Vaikka jännitteitä on verkon molemmin puolin, stressin oireita ei kissoissa onneksi näy. Ruoka ja leikki maistuvat, korvat ovat enimmän aikaa hyväntuulisesti höröllään ja hännät pystyssä. Pyhäinpäivän 2006 kaltaisia luimukorvia voi nähdä vain kun ovikello soi. Taloudessa harvinaiset ihmisvieraat ovat vielä Roosalle ja Rafaelille kauhistus.

Yksinhuoltajan arkea

[HISTORIAA OSA 3]
Alkuajat menivät kuin sumussa. Piti kesytellä arkalaisia ja antaa huomiota vanhemmille kissoille. Päivittäin täytyi myös hankkiutua tienaamaan, mistä välttämättömyydestä tunsin huonoa omaatuntoa. Yöt jaoin nukkumalla puolet pentujen, ja puolet isojen kissojen kanssa.

Vanhoista kissoista Rudolf hyväksyi pienen pörhistelyn jälkeen tulokkaat puskettaviksi. Roope sen sijaan suhtautui nuoriin kuin saaliiseen. Päiväkausien kahlaaminen netissä ei tuonut vastausta visaiseen ongelmaan: Miten totuttaa ihmisarat pennut samanaikaisesti Reviirin Raivopäähän ja kaksijalkaiseen.

Huomion jakamisessa täytyi loppujen lopuksi käyttää kylmää järkeä. Pentujen kesyyntyminen olisi tärkeintä, vaikka vanhemmat kissat saisivatkin väliaikaisesti vähemmän huomiota.

Vieremäläisiä villikissoja

[HISTORIAA OSA 2]
Talonmies pisti epähuomiossa edellisen elukkaerän ja seuraavakin satsi tuli pyytämättä ja yllättäen: Pyhäinpäivän iltana vuonna 2006 saapuivat puolivuotiaat ja puolivillit sisarukset pahvilaatikoissa 500 kilometrin takaa.

Olihan otusten tulo – totuuden nimessä – sovittu, mutta pyydystyspäivää ei voinut ennakoida eikä -tapaa. Herrat Karvanaama* ja Nuorempi** olivat napanneet saaliin kalahaavilla ja sohvatyynyillä, arvattavasti myös rukkaskäsin.

Perillä oudon kevyet laatikot kannettiin sisään kissalaksi pikapikaa sisustettuun huoneeseen. Paketeista putkahti ulos kaksi pikkuista, friisiläislehmän väristä luimukorvaa.

Karvanaama*= kissojen kirjurin urospuolinen savolaislajikumppani.

Nuorempi** = Karvanaaman kaveri, armoton kalamies.