Punnittiin ja köykäiseksi havaittiin

[HISTORIAA, OSA 6]
Rudolfin karvahaalari oli pitkään ollut kokoa XXL. Asiaintila huolestutti ruokahuollosta vastaavaa Emäntää, joka tosin itsekin on ruumiinmuodoiltaan Rudolfin kohtalotovereita. Asian korjaaminen alkaa tosiasioiden tunnustamisella. Siispä kissaa punnitsemaan!

Toimenpiteen seurauksena olisi väistämättä paljastunut emännänkin elopaino, koska vaa'alle noustaan kissan kanssa sekä ilman kissaa. Onneksi paikalla oli Karvanaama, joka passitettiin puntarille kissanpunkeron kera. Lukemat kirjattiin ylös ja vaativa laskutoimitus (Karvanaama + Rudolf) - Karvanaama = Rudolf tuotti tuloksen 12,5 kiloa! Samoin sanoi tarkistuslaskelma.

Rudolfille julistettiin uusi ruokajärjestys ja raksukupit nostettiin vastedes yöksi suursyömärin ulottumattomiin. Ennätyslukemista myös tiedotettiin usealle taholle tekstiviestein ja suusanallisesti.

Kevennyskuuria oli kestänyt kolmisen viikkoa, kun käymään tuli samainen Karvanaama. Painontarkkailussa oleellista on seuranta, niinpä ryhdyimme jälleen kissaa punnitsemaan. Manööveri toistettiin perinteisin menoin ja tulokseksi saatiin 8 kiloa. Tarkistuslaskelmakin osoitti kissan laihtuneen kolmessa viikossa ennätykselliset 4,5 kiloa!

Naurukohtauksesta selvittyään neropattien oli todettava, että kumpikin oli tehnyt alunperin saman laskuvirheen ja Rudolf oli todellisuudessa hoikistunut 8,5 kilosta 8 kiloon. Julkisesti emme tietenkään voisi matemaattista nerouttamme myöntää, koska ammateissamme tarvitsemme vähintäänkin ynnäämisen ja miinustamisen tasoisia taitoja.

Aika hyvä – ihmiseksi

[HISTORIAA OSA 5]
Kuukauden, parin välein talouteen saapuu toinenkin kaksijalkainen: savolainen Karvanaama. Toisin kuin kaikkia muita ihmisiä, häntä Roosa ja Rafael eivät pelkää. Syitä moiseen ilmiöön voi olla kolme: 1) Kissat muistavat niitä pentuna ruokkineen ihmisen. 2) Kissat eivät muista pyydystyspäivää. 3) Kyllähän moiseen kylässä ramppaamiseen tottuu kissa kuin kissa, eikä täällä muitakaan ihmisiä koskaan käy.

Kyseinen Karvanaama on tullut tuntemaan kissarutiinien hienoudet. Vaativat toimet, kuten verkkoaitojen hallinta, ruokinnan kommervenkit ja rullakaihtimen narun oikeanlainen keriminen (kynsikäpälien suojelemiseksi) voidaan tarpeen tullen luottaa hänelle.

Roopelle Karvanaama tuo tukkaponnarin, eli lyhytkarvaisessa taloudessa harvinaisen hiusrenkulan. Renksu hampaissa kuljeskelevasta Roopesta lähtee aivan tietynlainen ponnarinauku. Karvanaamaa tarvitaan myös Rudolfin painontarkkailuun, mikä painavana aiheena vaatii aivan oman otsikkonsa.

Verkkoaita olohuoneessa

[HISTORIAA OSA 4]
Villikissat Roosa ja Rafael ja pääsivät lisääntymiskyvystään eläinlääkäriasema Animuksessa. Kesyyntyivätkin – kumpikin tavallaan. Rafaelista kasvoi kaikkeen osallistuva kaveri, joka lievän ADHD-taipumuksensa vuoksi ei kauaa sylissä viihdy. Araksi jäänyt Roosakin unohtaa ajoittain ujoutensa ja hakee silityksensä säärtä puskemalla.

Rudolf-setä on Roosan ja Rafaelin idoli. Pönäkkä seniori on nuortunut ja hieman hoikistunut vehdatessaan nuorison kanssa. Rudolfille myönnettiinkin taloudessamme Kissojen Karvanobel rauhantyöstä samaan aikaan kun Martti Ahtisaari sai omansa.

Roopen käytös tulokkaita kohtaan on edelleen hyökkäävää. Lauman yhteiselo on silti mahdollista tarkan vuorokausirutiinin ja teknisten ratkaisujen avulla. Olohuoneen jakaa verkkoaita ja kissat viettävät työpäivän ajan pareittain verkkojen erottamina. Verkotetulle parvekkeelle on pääsy 24 tuntia vuorokaudessa ympäri vuoden, 12 tuntia/kissa. Poikkeuksena rauhanmies Rudolf, jolla on diplomaattipassi.

Vaikka jännitteitä on verkon molemmin puolin, stressin oireita ei kissoissa onneksi näy. Ruoka ja leikki maistuvat, korvat ovat enimmän aikaa hyväntuulisesti höröllään ja hännät pystyssä. Pyhäinpäivän 2006 kaltaisia luimukorvia voi nähdä vain kun ovikello soi. Taloudessa harvinaiset ihmisvieraat ovat vielä Roosalle ja Rafaelille kauhistus.

Yksinhuoltajan arkea

[HISTORIAA OSA 3]
Alkuajat menivät kuin sumussa. Piti kesytellä arkalaisia ja antaa huomiota vanhemmille kissoille. Päivittäin täytyi myös hankkiutua tienaamaan, mistä välttämättömyydestä tunsin huonoa omaatuntoa. Yöt jaoin nukkumalla puolet pentujen, ja puolet isojen kissojen kanssa.

Vanhoista kissoista Rudolf hyväksyi pienen pörhistelyn jälkeen tulokkaat puskettaviksi. Roope sen sijaan suhtautui nuoriin kuin saaliiseen. Päiväkausien kahlaaminen netissä ei tuonut vastausta visaiseen ongelmaan: Miten totuttaa ihmisarat pennut samanaikaisesti Reviirin Raivopäähän ja kaksijalkaiseen.

Huomion jakamisessa täytyi loppujen lopuksi käyttää kylmää järkeä. Pentujen kesyyntyminen olisi tärkeintä, vaikka vanhemmat kissat saisivatkin väliaikaisesti vähemmän huomiota.

Vieremäläisiä villikissoja

[HISTORIAA OSA 2]
Talonmies pisti epähuomiossa edellisen elukkaerän ja seuraavakin satsi tuli pyytämättä ja yllättäen: Pyhäinpäivän iltana vuonna 2006 saapuivat puolivuotiaat ja puolivillit sisarukset pahvilaatikoissa 500 kilometrin takaa.

Olihan otusten tulo – totuuden nimessä – sovittu, mutta pyydystyspäivää ei voinut ennakoida eikä -tapaa. Herrat Karvanaama* ja Nuorempi** olivat napanneet saaliin kalahaavilla ja sohvatyynyillä, arvattavasti myös rukkaskäsin.

Perillä oudon kevyet laatikot kannettiin sisään kissalaksi pikapikaa sisustettuun huoneeseen. Paketeista putkahti ulos kaksi pikkuista, friisiläislehmän väristä luimukorvaa.

Karvanaama*= kissojen kirjurin urospuolinen savolaislajikumppani.

Nuorempi** = Karvanaaman kaveri, armoton kalamies.

Kohtalon karvainen käpälä

[HISTORIAA OSA 1]
Ihmisen elämän voi jakaa aikaan ennen kissoja ja tähän varsinaiseen elämään. Jakaus on jotakuinkin vuoden 2004 kohdalla.

Ihminen luuli olevansa allergian takia tuomittu loppuiäkseen karvaeläimettömäksi. Sitten tuttu talonmies toi kaksi kastraattikolliaan pariksi viikoksi hoitoon. Talonmies tiesi, että addiktion syntyyn vaaditaan vähintään tuo aika.

Kyseessä oli näet kiero juoni taata elikoille lokoisa loppuelämä. Otukset olivat edellisessä residenssissään joutuneet isännöitsijän silmätikuksi. Rukkasnahoista ja vastaavista jatkojalostustavoista jo mainittiin.

Roope ja Rudolf kotiutuivat hoitopaikkaansa. Pari viikkoa ihminen pärski ja kutisi. Kului antihistamiinia ja hydrokortisonia. Samalla tuntui jokin muukin kutina; kohtalon karvainen käpälä ujuttautui sydämen tienoille, eikä päästänyt irti. Ihminen ei enää ollut sama kuin ennen.